Työssä
Palvelukokonaisuuksilla tuetaan uusien voimavarojen ja keinojen löytämistä työssä jaksamiseen sekä edistetään terveellisiä elämäntapoja. Palveluihimme kuuluvat myös mm. esimiesten voimavara- ja puheeksiottovalmennukset.
Palvelut suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyössä työpaikan, työterveyshuollon, Kelan tai vakuutusyhtiön ja Avire-Kuntoutuksen asiantuntijoiden kesken.
Toiminnassamme painottuu yhteistyö eri sidosryhmien kanssa. Vahvuutemme on myös moniammatillinen osaaminen sekä pitkä kokemus eri asiakasryhmien kanssa työskentelystä.
Soita ja kysy lisää niin suunnitellaan yhdessä teille sopiva palvelukokonaisuus!
jukka. salomaki(at)avire.fi
minna.kulju(at)avire.fi
Avire-Kuntoutus Oy:n teettämä kysely- tutkimus 2010
Kyselytulokset työurien pidentämisestä ja kuntoutuksesta
TUULI-hanke
Akateemisille pätkätyöläisille kehitettiin kuntoutusmalli
Määräaikaisiin työsuhteisiin liittyvä epävarmuus on useiden tutkimusten mukaan yhteydessä stressiin ja vähentää psyykkistä hyvinvointia. Yliopistoissa poikkeuksellisen suuri osa tekee työtä määräaikaisessa työsuhteessa. Akateemisten pätkätyöläisten kuntoutustarvetta ei kuitenkaan arvioida systemaattisesti työterveyshuollossa eikä työ- ja elinkeinotoimistoissa.
Kuntoutussäätiön ja Avire-Kuntoutus Oy:n toteuttamassa TUULI-hankkeessa (2008–11) tavoitteena oli löytää akateemisille pätkätyöläisille soveltuvia kuntoutustarpeen arviointikeinoja. Tavoitteena oli myös kehittää kohderyhmälle soveltuva varhaiskuntoutusmalli. Hankkeen rahoittivat Kela ja Valtion työsuojelurahasto. Hankkeen arviointi tehtiin Kuntoutussäätiön tutkimus- ja kehittämisyksikössä. Arvioinnin rahoitti Kela.
Tilaukset: julkaisut@kela.fi tai puh. 020 634 1947.
