Tarjoamme asiakkaallemme kunnon kuntoutusta.



Rintasyöpäkuntoutus

Kurssi on tarkoitettu pääkaupunkiseudulla ja muualla Etelä-Suomen alueella asuville rintasyöpää sairastaville aikuisille naisille. Kurssiohjelma on suunniteltu siten, että siitä hyötyvät eniten henkilöt, joiden hoidot ovat loppumassa tai hoitojen jälkeinen seuranta on käynnistynyt.

Ajallisesti tämä tarkoittaa, että kurssille voi tulla piankin diagnoosin jälkeen, jos tuntee kaipaavansa psyykkistä ja sosiaalista tukea sekä tietoa sairaudesta ja sen hoitomuodoista.

Toisaalta kuntoutus soveltuu hyvin elämänvaiheeseen, jossa akuutin syöpädiagnoosin käynnistämä mielen myllerrys on hieman tasaantunut, eli aikaa sairauden toteamisesta on kulunut vähän enemmän, noin 2-5 vuotta.

Kurssi sopii ensisijaisesti henkilöille, jotka tarvitsevat selviytymiskeinoja muuttuneessa elämäntilanteessaan. Kurssille voivat osallistua sekä työssä käyvät että työelämästä poissaolevat henkilöt.

Valmennuksen tavoitteena on auttaa sairauteen sopeutumisessa ja tukea työ- ja toimintakyvyn palautumista.

Sopeutumisvalmennus on suunnattu Etelä-Suomen alueella asuville aikuisille rintasyöpäpotilaille

  • joiden syövän toteamisesta on kulunut korkeintaan 2-5 vuotta

Tavoite

  • auttaa sairauteen sopeutumisessa
  • tukea työ- ja toimintakyvyn palautumista
  • käsitellä ryhmissä syöpäsairautta, hoitomuotoja sekä sairauteen liittyviä psyykkisiä, fyysisiä ja sosiaalisia muutoksia

Kesto

  • 10 kertaa (9 +1 seurantapäivä, joka n. 3 kuukautta edellisestä kerrasta)
  • tapaamiset kerran viikossa torstaisin, seitsemän tuntia kerrallaan

Hakeutuminen

  • tarvitset lääkärin lähetteen, joka on B-lausunto tai vastaavat tiedot sisältävä lääkärin selvitys
  • lähete ja Kelan lomake KU 102 toimitetaan Kelan toimistoon

Valmennus on osallistujille maksuton. Ansiomenetyksen korvauksena kuntoutujalla on mahdollisuus saada kuntoutusrahaa. Matkakorvaus voidaan maksaa omavastuun ylittävältä osalta.

Lataa pdf esite tästä

Alkavat kurssit vuonna 2012

Kokonaispituus yhteensä 10 vuorokautta

Kelan kurssinumero 43522

19.04.2012 - 14.06.2012
09.08.2012 - 09.08.2012

Kurssipäivät:
19.4., 26.4., 3.5., 10.5., 16.5., 24.5., 31.5., 7.6., 14.6. Seurantapäivä 9.8.2012.

Kelan kurssinumero 43524

06.09.2012 - 08.11.2012
31.01.2013 - 31.01.2013

Kurssipäivät: 6.9., 13.8., 20.9., 27.9., 4.10., 18.10., 25.10., 1.11., 8.11. ja seurantapäivä 31.1.2013. 

Yhteyshenkilöt

Psykologi Taina Kimpiharju puh. 044-781 3112 taina.kimpiharju@avire.fi

tai

Erikoissairaanhoitaja Anna Lahti puh. 044 781 3165 anna.lahti@avire.fi

 


Näytä haussa olevat kurssit
Kun olet tulossa kuntoutukseen
Usein kysytyt kysymykset